Eliten 90-vuotis juhlavuoden kunniaksi haluamme kertoa sinulle Eliten tarinan vuosikymmen kerrallaan – alkaen hetkestä, jolloin ravintolan ovet aukesivat ensimmäisen kerran. Kuukausittain vaihtuva, aikansa suosikkiannoksiin perustuva nostalgiamenu, sekä ravintolassa järjestettävät tapahtumat vievät sinut keskelle Eliten värikästä historiaa. Lue lisää alta ja tervetuloa mukaan!

Ravintola Elite aloitti toimintansa Museokadulla sijaitsevassa liikehuoneistossa, jossa ravintoloitsija Ernst Mattas avasi ravintolan ovet ensi kertaa 25.4.1932, vain kaksi viikkoa kieltolain päättymisen jälkeen. Vaikka valtaosa asiakkaista oli tavallisia helsinkiläisiä, liikemiehiä, konttorityöntekijöitä ja Töölön rakentajia, Eliten vieressä sijaitsevan taiteilijakoti Lallukan asukkaat löysivät varsin pian tiensä ravintolaan – Elite sai taitelijaravintolan maineen jo ensimmäisistä vuosista lähtien.

”Tänne valuu ihan automaattisesti, mäkeä alas”

sanoi aikanaan Lallukan tuntumassa asunut elokuvantekijä Heikki Partanen. 

Vuonna 1938 Elite muutti nykyisiin tiloihinsa Eteläiselle Hesperiankadulle – Reitzin upouuteen ja moderniin taloon, jonka arkkitehtina toimi Jalmari Peltonen. Ravintolan sisutuksesta vastasi Stockmannin arkkitehtitoimisto Jung & Jung ja Keravan puuseppien valmistamat huonekalut olivat Werner Westin käsialaa. Ravintolan sisustus oli funkista kauneimmillaan. 

Eliteen tultiin syömään ja viihtymään. 1930-luvulla ruoka oli konstailematonta ja rehellistä, kuten koko ravintolan tunnelmakin. Pitkään listalla ollut ja ehdottomasti myös yksi myydyimmistä annoksista oli keittiömestari Ottilia Bitten bravuuri haudutettu kananpoika. Kaikessa yksinkertaisuudessaan annos hurmasi asiakkaat maullaan. Vaikka ajanhenkeen kuului että alku- ja pääruoat pidettiin simppeleinä, jälkiruoilla osattiin jo pröystäillä – yksi ajan suosituimmista jälkiruoista oli Crêpes Suzette, liköörillä liekitetyt appelsiiniletut.

Eliten alkutaival ei ollut kovin ruusuinen sota-ajasta johtuen, sillä sotavuodet toivat mukanaan pula-ajan ja säännöstelyn. Ravintola kuitenkin jatkoi toimintaansa niissä puitteissa, missä se oli mahdollista. Pahimmillaan syötiin paleltuneita perunoita ja lanttuja, ja yksi ravintolassa nautittu kokolihapihvi saattoi viedä koko kuukauden lihakupongit. Huhujen mukaan kanta-asiakkaille myytiin kyllä liha-annoksia salaa – mutta vain varmoille ja vaiteliaille.

Ravintolan tarjoilut koostuivat pääasiassa keitetyistä riistaruoista, sekä erilaisista laatikoista ja kastikkeista, jotka kuuluivat säännöstelyn ulkopuolelle. Myös kalaa oli usein tarjolla ja se tarjoiltiin kylmän piimätillikastikkeen kanssa. Kuohkeaksi vatkattu makeankirpeä vispipuuro oli jälkiruokien aatelia.

Pommituksen iskiessä lukittiin viinakaapit ja juostiin pommisuojaan Apollonkadulle. Ravintola kärsi Helsingin pommituksessa myös ulkoisia vaurioita. Talvella 1944 suurin osa Eliten ikkunoista meni pommituksessa rikki. Hapotusmenetelmällä lasiin maalatuista Salomon Wuorion Maalaamon toteuttamista ”Akvaarioikkunoista” vain yksi jäi ehjäksi.

”Ravintolan pysyvä ristiriita on, että sitä mukaa kun ilta vanhenee, asiakkaat nuortuvat. Ja kun sulkemisaika koittaa, he tuntevat, että elämä on vasta edessä. Tämä on sen lajin nuortumista, josta siipirikkona herää. Aikuisina aletaan ja lapsina lopetetaan”

kuvaili kirjailija Matti Kurjensaari.

Sota-ajan jälkeinen pula-aika kesti yllättävän kauan, lähes Olympiavuoteen 1952 saakka. Raskaan sodan jälkeen ihmiset kuitenkin kaipasivat huvituksia ja ravintoloissa käynti yleistyi. Perheet kokoontuivat Eliteen nauttimaan pitkistä sunnuntailounaista ja silloin pöydät notkuivat herkkuja. Pöytään kannettiin muun muassa kuhaa herkkusienikastikkeella, naudanlihasta valmistettua tartarpihviä ja erilaisia liemiä. Kirkaslieminen väliruoka valmistettiin kanaliemestä ja tarjoiltiin vihreiden papujen kanssa. Ruokalistalle ilmestyivät hiljalleen myös ranskalaiskeittiöön nojaavat annokset ja laseihin kaadettiin viinejä ranskalaisten juomien lisäksi Etelä-Euroopan maista.

Eliten asiakaskunta oli vakiintunut ja vieraillessa siellä saattoi törmätä Tauno Paloon, Mika Waltariin, Matti Kurjensaareen, Lauri Viitaan tai vaikkapa Ester Heleniukseen ja Aarre Merikantoon.

”Eliten kanta-asiakkaat olivat kuin omaa väkeä. Vaikka kaikki olivat hyviä, kyllä Tauno Palo oli heistä paras. Lauloi minullekin monta kertaa. Hän oli mukava ja rauhallinen mies, kavereilleen ja henkilökunnalle. Jos pöydässä sattui riita, niin Tauno nousi, viittasi vain kädellään ja siirtyi toiseen pöytään. Hän oli sellainen rauhan mies. Ja aina hänellä oli jotakin hauskaa sanottavaa. Ja Tauno lauloi, jos jollakin oli merkkitapaus, syntymäpäivä tai sellainen. Ei koskaan kovaa, vaan hiljaa korvaan jollekin daamille tai onniteltavalle ”

ravintolan silloinen tarjoilija Olga Heinonen kertoi.

Ernst Mattaksen kuoltua, tuli hänen pojastaan Willy Mattaksesta ravintolan toimitusjohtaja 60-luvun alussa. Willyn astuminen toimitusjohtajan saappaisiin oli itsestäänselvyys, olihan kyseessä perheyritys. Tästä huolimatta Willyn vaimo Margaretha oli kuitenkin Elitessä kaikki kaikessa, sillä hän johti paikan päällä toimintaa, valvoi, korjasi ja istui kassalla tuntien kaikki.

Asiakkaita riitti ja yhä useampi koki paikan omakseen. Eliteen tultiin syömään, tanssimaan ja tapaamaan tuttuja. Vaikka yksinäinen nainen ravintolan pöydässä oli harvinainen näky vielä 60-luvun alussa, eikä edes naisseurueita mielellään päästetty ravintoloihin, tämä ei pätenyt Elitessä. Jo Ernst Mattaksen aikana naisia pidettiin tärkeinä asiakkaina ja Ernst teroitti henkilökunnalle, että heitä pitää palvella hyvin.

Osa naisista jäi kuitenkin mieluummin kotiin ja antoi miesten rellestää. Yksi näistä oli Tauno Palon vaimo Kirsti Ortola. Eliten monivuotisen portierin, taidemaalari Jussi Ahonalan mukaan Kirsti soitti usein Eliteen ja pyysi miestään kotiin. Tauno Palo vastasi portierille ”Mestari, voitko sanoa, että minä olen lähtenyt. Rakastan vaimoani, mutta täällä on ystäviä.”

70-luvulla runous ja runoilijat yleistyivät. Elitessä järjestettiin ahkerasti runonlausuntailtoja, kirjailijatapaamisia ja kirjakirpputoreja. Ravintola täyttyi tupakansavusta ja puheensorinasta, ja asiakkaat nauttivat pääasiassa keskiolutta.

70-luvun lopussa ravintolaa hieman uudistettiin, kyse oli ennemminkin pienestä pintaremontista. Tämä sai kiitosta asiakkailta ja siitä kertoo myös erään kanta-asiakkaan lähettämä kirje.

”Arvoisa ravintoloitsija Mattas, onnittelen onnistuneesta ”Helsingin Helmen” uudistuksesta. Uusi ilme on valoisa, henki kuitenkin on pysynyt samana. Jo toisen polven kanta-asiakkaana toivoisin vielä yhtä parannusta – tilavampaa jääkaappia oluelle. Siten erinomainen ruoka huuhtoutuisi maittavasti niin kesällä kuin talvellakin. Parhainta jatkoa toivottaen, Kunnioittavasti J.J, 1.10.1978.”

Suomen ensimmäinen tupakkalaki säädettiin vuonna 1976. Tästä oli kuitenkin vielä pitkä matka siihen, kun tupakointi kiellettiin ravintoloiden yleisissä tiloissa vuonna 2007. Siitä lähtien tupakointi on ollut sallittua ravintolan sisällä vain tupakkakopeissa. Tiesitkö, että Elitestä löytyy vielä tänäkin päivänä tyylikäs sikarihuone, jossa silloin tällöin näkee asiakkaiden tupruttavan sikaria ruokailun päätteeksi. Eliten sikarihuone on jo nähtävyys itsessään – arvokkaat nahkasohvat, kauniit kaktukset ja teokset tekevät huoneesta tyylikkään.

Ajat muuttuivat, mutta uskolliset kanta-asiakkaat pysyivät. Elettiin suurta muutoksen aikaa, kun vuonna 1985 Mattaksen ravintoloitsijasuku luopui liiketoiminnan pyörittämisestä ja myi sen Kantaravintolat Oy:lle. Kauppaa tehdessä painotettiin, ettei mikään saa muuttua. Vuonna 1986 ravintolassa tehtiin kokonaisvaltainen remontti tai niin sanottu ennallistaminen. Pekka Perjon arkkitehtitoimisto laajensi ravintolasalia ottamalla käyttöön Apollonkadun päässä olleen ravintoloitsijaperheen toimistotilan ja avaamalla tilaan suuremman baarialueen.

Tarina kertoo, että ennen remonttia kanta-asiakkaiden oli mahdollista ostaa heidän kantapöytiensä lähes puhki istutut tuolit – ja osan astioista, joista ilta toisensa jälkeen oli keittiön ja baarin antimia nautittu. Näillä tavaroilla oli käyttäjilleen suuri tunnearvo ja aarteet vaihtoivat omistajaa. Tuolit ja loossipenkit uusittiin vanhojen piirustusten mukaisesti Eliten henkeen, saniteettitilat remontoitiin ja ravintolasali maalattiin. Seinillä aikojen alusta koreilleet omistajasuvun maalaukset jäivät entisille paikoilleen.

Kun ravintola ennallistamisen jälkeen avattiin, otettiin ruokalistalle myös klassikkoannos Tauno Palon kermasipulipihvi. Annos oli kuitenkin syntynyt jo kauan sitten. Tarina kertoo, että klassikkoannos on saanut alkunsa eräänä iltana, jolloin Palo palasi esityksestään Kansallisteatterista ja tiedusteli ravintola Elitestä, olisiko saatavilla vielä jotain ruokaa. Hovimestari kipaisi yläkerrassa sijaitsevaan keittiöön ja palasi iloisten uutisten kanssa: saatavilla olisi lihaa, paistettujen perunoiden, runsaan sipulin ja kermakastikkeen kera. Klassikkoannos Tauno Palon sipulipihvi oli syntynyt.

90-luvun alun lama toi omat haasteensa myös ravintola-alalle. Tästä huolimatta Elite sinnitteli pinnalla luottaen vahvasti omaan toimintaansa, kanta-asiakkaiden tukemana tietenkin. Laman hellittäessä ruokalistojen tarjonta monipuolistui ja ruotsinlaivoilta tutut drinkit rantautuivat myös Eliteen – uusia juomasekoituksia eksoottisine likööreineen tuli hurjalla tahdilla. Vuonna 1997 oli jälleen omistajanvaihdoksen aika, kun ravintolatoiminta siirtyi Kantaravintoloilta Royal Ravintolat Oy:lle.

Lautaselle tuotiin taidetta taiteilija Per Steniuksen teoksen myötä 90-luvun alkupuolella. Vielä tänäkin päivänä Eliten ruokalistalta löytyvä klassikkojälkiruoka ”Flickan”, kehitettiin yhdessä taiteilijan kanssa. Tämä jälkiruoka perustui Steniuksen samannimiseen maalaukseen, jossa alaston nainen makoilee divaanilla. Vaniljajäätelöä, lakkahilloa ja kinuskia mantelikorissa, päällä suklaasta muotoiltu naisen figuuri. Oletko huomannut? Tämä maalaus kaunistaa edelleen ravintolasalia.

2000-luvulle siirryttäessä oli lama selätetty ja Eliten ravintolatoiminta tasaantunut. Ravintolan elämä oli vakaata ja vuosien aikana muodostuneita perinteitä vaalittiin – odotetut riista- ja liekitysviikot, riehakkaat vappujuhlat ja tunnelmallinen joululounas kokosivat ihmiset yhteen vuosi toisensa jälkeen. Eliteen tultiin viihtymään, niin kuin aina ennenkin. Vuosikymmenten kuluessa ravintola oli muuttunut taiteilijoiden kantakuppilasta arvostetuksi kulttuuri- ja taiteilijaravintolaksi.

Eliten terassi täyttyi joka kesä iloisista ihmisistä– valkoiset pöytäliinat katettiin lehmusten suojaamalle terassialueelle toivottamaan tervetulleeksi koko kaupungin nälkäiset ja kiireetöntä hetkeä janoavat vieraat. Kävipä terassilla vierailulla jopa Norjan kuninkaallinen. Niin hyvin hän istui töölöläisravintolan katukuvaan, ettei häntä olisi tunnistettu ilman tarkkasilmäisten kanta-asiakkaiden apua. Miten sitten kuninkaallista palvellaan? Ihan kuten kaikkia muitakin ihmisiä – tietenkin parhaalla mahdollisella tavalla.

Tiesitkö? Uuden tupakkalain myötä, vuonna 2007 ravintolan eteisaulatilaan muokattiin lasiseinillä erotettu, tyylikäs sikarihuone. Se lienee yksi harvoista tähän päivään saakka säilyneistä sisätupakointitiloista ravintolamaailmassa.

Elitessä on aina ollut oma uniikki tunnelmansa, joka saa ihmiset viihtymään. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt juuri oikeaan aikaan. Taiteilijaravintolan maine on säilynyt läpi vuosikymmenten. Edelleen niin nuoret kuin vanhemmatkin eri alojen taiteilijat ovat tuttu näky ravintolan pöydissä. Ravintolassa viihtyvät pitkäaikaiset kanta-asiakkaat ja ravintolan ovat löytäneet myös nuorempi sukupolvi. Elitessä on aina arvostettu kanta-asiakkaita – muun muassa joulunalla on ollut tapana kutsua runsas joukko Eliten kanta-asiakkaita joululounaalle kiitoksena kuluneesta vuodesta.

Klassikkoravintola on sopivasti retro ja henkilökunta kunnioittaa ravintolan perinteitä – uudistutaan, mutta juuri sopivasti. 2016 Reitzin kiinteistössä tehtiin mittava talotekniikan remontti, jonka aikana päätettiin myös Eliten liikehuoneisto kunnostaa – huonekalut verhoiltiin uusiksi ensimmäistä kertaa liki kolmenkymmeneen vuoteen ja seinien vanhat värisävyt kaivettiin esiin usean maalikerroksen alta ja analysoitiin tarkasti Tikkurilan toimesta. Lopputuloksena oli tuttu, mutta raikkaampi lopputulos nostalgiaa huokuvasta ravintolasalista.

Ruokalistan kautta Tauno Palon tarinaa kerrotaan yhä uudelleen. Näin aikansa suuri taiteilija tulee tutuksi myös nuoremmalle sukupolvelle. Löytyyhän ravintolasta nimikkoannoksen lisäksi myös Tauno Palon nimeä kantava kulmapöytä. Eliten omanlaisensa tunnelma, talo täynnä tarinoita, tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisen matkan menneeseen. Sillä vaikka maailmalla on aina niin kiire. Meillä ei.